maanantai 20. tammikuuta 2014
Sarvikuono-lohikäärme sienen alla
lauantai 18. tammikuuta 2014
Piirtelyä ompelukoneella
Kun sarkakangasta on kaapissa monta metriä, yrittää sille keksiä erilaisia käyttötarkoituksia. Tällä kertaa lopputuloksena oli iso tyyny. Piirtelin kuvan kangasliidulla ja sitten vain surauttelin päältä suoralla ompeleella. Taakse laitoin vetoketjun ja yritin piilottaa sen pienten taitteiden taakse. Lopputuloksesta tuli ihan ok, vaikka vetoketju vähän jostain kohtaa pilkistääkin esiin. Vetoketjun laittamisessa tuli pari muuttujaa matkaan ja sen vuoksi jouduin vähän leikkelemään etupuoltakin pienemmäksi. Kuvan asettelu ja mittasuhteet siinä vähän kärsi, mutta ei anneta sen haitata. Seuraavaan madolliseen urakkaan voisi laittaa vähän lisää väriä.
perjantai 17. tammikuuta 2014
Hulmuavia helmoja barbeille
sunnuntai 12. tammikuuta 2014
Hyönteissukat
perjantai 10. tammikuuta 2014
Pari jämälankapipoa männä talvelta
Valkoiseen pipoon olen saanut inspiksen Siksaksis-blogin joulukalenterista. Ihastuin kovasti tuohon pinnan kuviointiin. Lankana pipossa on Cascade 220 -lankaa, jota jäi tähteeksi villatakkiprojektista. Tuo lanka on kyllä yksi mun lemppareista. Pehmoinen ja helppo neuloa.
lauantai 14. joulukuuta 2013
Oi kuusipuu
perjantai 18. lokakuuta 2013
Vihdoinkin valmista
lauantai 7. syyskuuta 2013
Pinnityyny lahjaksi
Pii sai kutsun jännittäville yökyläsynttäreille. Lahjaksi teimme yhteistuumin sähäkän pinnityynyn. Nyt vain yökylävermeet reppuun ja menoksi!
tiistai 6. elokuuta 2013
Vielä heppajuttuja
Kepparisynttäreihin liittyen vielä pari ideaa tässä.
Oveen tehtiin juhlakalun kanssa "Tervetuloa" kyltti. Yhdessä muotoiltiin hepan pää. Pii teki harjaksille reiät reittimellä ja pujotteli lankatupsuja. Synttäreiden jälkeen kyltti pääsi oman huoneen oveen, tosin toiselle puolelle tuli kirjoitus "EI SAA HÄIRITÄ" :).
Kakkuun tuli tietenkin myös heppa sokerimassasta. Harja on mansikka kermavaahdosta, vadelmista ja lakusta. Täytteenä perinteisesti mansikkaa ja banaania.
keskiviikko 31. heinäkuuta 2013
Synttärimekko 2013
Jo perinteeksi muodostunut synttärimekon ompelu kävi tänä vuonna kivuttomasti. Eurokankaan palalaarista oli jo aiemmin talvella löytynyt tämä ihana sinivihreä kangas. Mekkomalliksi valikoitui sankarin toiveesta Mekkotehtaan "Riine". Mekon yläosa on tehty koossa 110/116 ja helma pidennetty reilu 120 senttiselle sopivaksi. Tämä oli ihana kesälomaompelus, kun kaikki sujui niinku piti ja saaja oli tyytyväinen. Ja kerrankin olin hyvissä ajoin valmiina enkä surruttanut ompelusta yön pikkutunneilla juuri ennen synttäriaamua! Jes.
perjantai 26. heinäkuuta 2013
7-vuotiaan Sinttu
maanantai 22. heinäkuuta 2013
perjantai 5. heinäkuuta 2013
Dinosaurustutkijalle
maanantai 17. kesäkuuta 2013
Lakanamekot
Kesämekoiksi valikoitui Mekkotehdas-kirjasta ihanat Katariinat. Piitun mekossa kirpparilta ostettua kyyhkyslakanaa. Eevuskalla Marimekon lakanaa. Helteitä odotellessa!
tiistai 21. toukokuuta 2013
Pylvästyyny
Ohuesta ontelokuteesta saa nopeasti koristetyynyn pylväitä virkkaamalla. Alle ompelin puuvillaisen tyynyliinan vetskarilla ja pylväsvirkkaus siihen käsin pistelemällä kiinni. Nopeaa ja helppoa :)
sunnuntai 21. huhtikuuta 2013
Pinkkiä piristystä
Tämä pipo on valmistunut jo viime keväänä, äidillä myös samanlainen. Kankaana Nansoa, joka on P:n yksi lemppari (Hennin paitulista kuosin joskus kauan sitten bongasi ja P:n toiveesta ostettiin kangasta Oulun aikoina :)). Kuvassa näkyy vähän myös ihanasta leppiskankaasta tehtyä tuubia, jonka P sai pääsiäisenä yllätyslahjana Henniltä. Se on ollut oikein mieleinen!
torstai 11. huhtikuuta 2013
Aurinkoinen villaneule, housut ja sukat
Tähkäpää on asustellut meillä joulusta asti. Pienten vaatteiden näperrys on yllättävän mukavaa, vaikka tykkäänkin enemmän vähän laajemmista linjoista. Valmista tulee nopsasti ja langan loppujakin saa käytettyä näihin.
Junamatkalla syntyi tämä neule. Alaosa on virkattu pylväistä. Yläosasta on poimittu silmukat puikoille ja tehty raglankavennukset. Sukat ja housut on tehty jo aiemmin. Housuissa ihanaa ystäväni suunnittelemaa kuosia Kestovaippakaupasta.
keskiviikko 8. helmikuuta 2012
Lämpimiä unia
P ihastui tähän yöpaituliin heti ja vietti sunnuntaina pyjamapäivän, kun pakkasten takia ei ole voinut kunnolla ulkoilla. Jofotexilta tilattu maatilatrikoo on lojunut pitkään kaapissa, se ei oikein ole inspiroinut ompelemaan. Tähän se kuitenkin sopi mielestäni hyvin ja violetit hihat vähän rauhoittavat tunnelmaa. Tykästyin tähän kaavaan (Ottobre) tosi paljon. Raglanit istuvat hyvin ja ompelu oli stressitöntä.
Mumin tekemät palmikkovillasukat pitävät jalat lämpiminä. Ohje näihin sukkiin Novitan sukkalehdestä.
maanantai 6. helmikuuta 2012
Ristiäislahja
Hetki sitten oltiin ihanissa ristiäisissä ja tämä tyyny vietiin pikkumiehelle lahjaksi. Pihla piirsi lyijykynällä nallen kankaalle ja minun tehtäväksi jäi kirjoa kuvio sekä syntymä- ja ristiäispäivämäärä. Lopuksi laitettiin kuvaa reunustamaan kirpparilta löytynyt nallekangas. Kiitos kivoista juhlista ja aivan erityisen maistuvista kakuista <3
tiistai 31. tammikuuta 2012
Mekosta tuubiksi
Olen tehnyt tämän tuotoksen jo aikoja sitten, josta aiemmin täällä. Kumpikaan tytöistä ei sitten loppujen lopuks innostunut villaisesta mekosta ja kun aikani pyörittelin sitä käsissäni sain ajatuksen kääntää sen kaksinkerroin tuubihuiviksi. Nyt se onkin sitten ollut itselläni käytössä.