keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Syyspäivänä...





... syödään omenakaurapaistosta ja itsetehtyä vaniljakastiketta.

Vaniljakastike (Yhteishyvästä)


5 dl maitoa
1 kananmunan keltuainen
2 rkl sokeria
2 rkl perunajauhoja
2 tl vaniljasokeria

Itse en laittanut tähän vaniljasokeria vaan laitoin sekaan siemenet yhdestä vaniljatangosta. Seuraavana päivänä vaniljan maku oli voimistunut aivan ihanaksi, joten voi suositella kastikken tekoa hyvinkin etukäteen.


Samoihin lämpöihin laitettiin vielä tulemaan puolukkaruisleipää, nam.


Ruisleipästen perusohje on Myllärin ruisjauhopussin kyljestä. Puolukan rippeitä oli jäänyt vispipuuron teosta yli. Koska on kiva, ette mitään mene hukkaan, keksin käyttää ne tähän.

Taikinan juuri:
5 dl kädenlämpöistä vettä
4 dl ruisjauhoja
30 g hiivaa/pussi kuivahiivaa

Annetaan tekeytyä 1,5 tuntia ja sitten alustetaan mukaan:

2 tl suolaa
1 rkl siirappia (laitoin fariinisokeria)
3 dl ruisjauhoja
2 dl vehnäjäuhoja
2-3 dl puolukkaa (mun puolkoista oli siis jo keitetty mehua eli eivät olleet kovin mehukkaita eli eivät löysyttäneet taikinaa)

Pyöritetään palloja ja taputetaan litteiksi. Haarukalla tehdään reikiä ja annetaan vielä kohota. 240 astetta noin puoli tuntia.

3 kommenttia:

  1. Nam. Täytyisi itsekin vähän aktivoitua tuolla keittiön puolellakin askartelemaan :)

    VastaaPoista
  2. Ihania herkkuja! Olisi tosiaan kiva, jos itsekin inspiroituisi leipomahommista... Noi leivät näyttää niin hyviltä!

    VastaaPoista
  3. Kiitos, mä oon nyt inspiroitunut keittiöpuuhissa vähän enemmän kuin kässähommissa. Kun pitää pikkubudjetilla pärjätä, on kiva keksiä kaikkea uutta.

    Nyt on onneks myös kässähommatkin lähteneet rullaamaan ja tuttu sotku langoista ja kankaista on arkipäivää :)

    VastaaPoista